Haravoinnin jälkeen pääsin vihdoin ja viimein tekemään perennapenkkiä. Kiire oli kova, koska olin syksyllä istuttanut kaikki mukana muuttaneet kasvit vain valeistutukseen. Pionikin on kulkenut mukanani jo kahdessa edellisessä puutarhassa eikä se ollut moksiskaan tästäkään muutosta. Kuvat otettu 7.9.2016. Edellisellä omistajalla tämä kohta tontista on ollut peruna ja kasvimaana sekä mansikkamaana. Mansikkamaa poistettiin jo heti silloin syksyllä. Tässä postauksessa näet kesän 2017 perennapenkin muutokset ja toivottavasti ensi kesän kuvat ovat laadultaan paremmat.
Vaikka suunnitelmallinen ihminen olenkin, niin perennapenkkiin en ole tehnyt mitään mittakaavassa olevaa istutussuunnitelmaa vaan istutan sinne perennoja sen mukaan kun niitä löydän. Perennaluettelon teen omalle välilehdelle ja täydennän sitä uusien taimien myötä. Todennäköisesti kuluneen kesän jäljiltä istutuspaikat vielä muuttuvat moneen kertaan, mutta tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ensi kesänä.
Yllättävän moni perenna selvisi valeistutuksessa talven yli. Haravointijätteen tai siis hyvin pienen osan siitä laitoin tulevaan perennapenkkiin. Samalla kun maan käänsi ja siivosi rikkakasveista niin haravointijäte meni maan sekaan. Maata olen parantanut myös lisäämällä sinne turvetta, multaa, hiekkaa ja soraa, koska maa on niin tiivistä. Kesän mittaan lisäilin tuoretta ruohosilppua ja loppukesästä huomasin maan matosten ja muitten lierojen lisääntyneen huomattavasti. Hieno homma! Näin se maan rakenne siitä paranee matosten avulla ja kasvit voivat paremmin. Ja siellähän se pioni jo maasta kurkistaa. Etualalla kasvavat kotinaapurilta saadut sipulikukat, yhtään en kyllä muista mitä kaikkea sieltä nousi.
Äitini kanssa ahkeroitiin eräänä kauniina ja todella kuumana kevätpäivänä (22.5.2017) ja käännettiin maa, poistettiin rikkaruohot, kantattiin reunat ja vihdoin ja viimein pitkän päivän päätteeksi päästiin istuttamaan perennojakin jo.
Kesä oli hyvä kasvillisuuden kannalta. Vettä tuli sopivasti ja sääkin oli tarpeeksi viileä. Kuva on otettu 20.7.2017.
Seuraava kuva on otettu 15.8.2017. Kuvan etualalla on siemenestä kasvatettu pioniunikko Lilac Pompom, jonka siemenkodat sopivat hyvin kimppuihin. Tässä vielä oma kuva siitä kukintavaiheessa.
24.9.2017 perennapenkin valopilkkuina olivat syysleimut.
Paljon jäi vielä tyhjiä koloja odottamaan ensi kesää :)