perjantai 29. joulukuuta 2017

Kasvimaa

Niin se vain on vuosi taas vierähtänyt nopeasti ja näin joulun aikana on ollut aikaa katsoa kamerasta kuvat läpi. Omasta mielestä pihassa ei ole juuri tapahtunut muutoksia, mutta onneksi kamera on ollut useasti pihalla mukana ja pakko se on todeta, että paljonkin on muuttunut.

Keväällä haravoinnin (ja sitähän piisas) lisäksi käännettiin (15.5.2017) isännän kanssa tuollainen pieni sievä kasvimaa ihan käsivoimin lapiolla. Maa on ravinteikasta peltomaata mutta suhteellisen tiukka tavaraa...

 Siellä se on 36 neliötä maata käännettynä.
 20.7.2017 otetussa kuvassa kasvit ovat hyvässä kasvussa. Etualalla ei kasva vielä mansikkaa, mutta mansikkakangas laitettiin siihen jo keväällä, ettei rikkakasvit pääse turhaan alaa valtaamaan. Syksyllä istutin siihen äitiltäni saamat mansikantaimen alut. Kuvan taustalla näkyy vanha mansikkamaa, joka sekin tuotti satoa vielä pitkälti elokuun alkuun.

torstai 28. joulukuuta 2017

Perennapenkin tarinaa

Haravoinnin jälkeen pääsin vihdoin ja viimein tekemään perennapenkkiä. Kiire oli kova, koska olin syksyllä istuttanut kaikki mukana muuttaneet kasvit vain valeistutukseen. Pionikin on kulkenut mukanani jo kahdessa edellisessä puutarhassa eikä se ollut moksiskaan tästäkään muutosta.  Kuvat otettu 7.9.2016. Edellisellä omistajalla tämä kohta tontista on ollut peruna ja kasvimaana sekä mansikkamaana. Mansikkamaa poistettiin jo heti silloin syksyllä. Tässä postauksessa näet kesän 2017 perennapenkin muutokset ja toivottavasti ensi kesän kuvat ovat laadultaan paremmat.





Vaikka suunnitelmallinen ihminen olenkin, niin perennapenkkiin en ole tehnyt mitään mittakaavassa olevaa istutussuunnitelmaa vaan istutan sinne perennoja sen mukaan kun niitä löydän. Perennaluettelon teen omalle välilehdelle ja täydennän sitä uusien taimien myötä. Todennäköisesti kuluneen kesän jäljiltä istutuspaikat vielä muuttuvat moneen kertaan, mutta tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ensi kesänä.

Yllättävän moni perenna selvisi valeistutuksessa talven yli. Haravointijätteen tai siis hyvin pienen osan siitä laitoin tulevaan perennapenkkiin. Samalla kun maan käänsi ja siivosi rikkakasveista niin haravointijäte meni maan sekaan. Maata olen parantanut myös lisäämällä sinne turvetta, multaa, hiekkaa ja soraa, koska maa on niin tiivistä. Kesän mittaan lisäilin tuoretta ruohosilppua ja loppukesästä huomasin maan matosten ja muitten lierojen lisääntyneen huomattavasti. Hieno homma! Näin se maan rakenne siitä paranee matosten avulla ja kasvit voivat paremmin. Ja siellähän se pioni jo maasta kurkistaa. Etualalla kasvavat kotinaapurilta saadut sipulikukat, yhtään en kyllä muista mitä kaikkea sieltä nousi.

 Äitini kanssa ahkeroitiin eräänä kauniina ja todella kuumana kevätpäivänä (22.5.2017) ja käännettiin maa, poistettiin rikkaruohot, kantattiin reunat ja vihdoin ja viimein pitkän päivän päätteeksi päästiin istuttamaan perennojakin jo.





Kesä oli hyvä kasvillisuuden kannalta. Vettä tuli sopivasti ja sääkin oli tarpeeksi viileä. Kuva on otettu 20.7.2017.
Seuraava kuva on otettu 15.8.2017. Kuvan etualalla on siemenestä kasvatettu pioniunikko Lilac Pompom, jonka siemenkodat sopivat hyvin kimppuihin. Tässä vielä oma kuva siitä kukintavaiheessa.



 

 24.9.2017 perennapenkin valopilkkuina olivat syysleimut.
Paljon jäi vielä tyhjiä koloja odottamaan ensi kesää :)


Pihan suunnittelua

Mehän siis muutettiin tänne maalle viime vuoden lokakuussa. Talven aikana piirsin mittakaavassa olevaan suunnitelmaan olemassa olevan kasvillisuuden, jotta oikeasti pääsen kartalle tämän tontin kanssa. Aika paljonhan nykyisellään kasvillisuus painottuu tuonne pohjoiseen (kuvassa ylhäällä, järvi on kuvan oikeassa reunassa).


Kuva on pieni, mutta siitä voi nähdä jo, että tilaa suunnitelmille ja haaveille on paljon ja etelärajalle sopii vielä vaikka ja mitä. Toivottavasti ehdin nyt tulevan talven aikana päivittämään muutokset suunnitelmaankin.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Harjoittelua kotosalla

Konstruktiopohja pajusta ja nippusiteistä.

Sama pohja kukitettuna.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Erilainen seppele

Hitaasti se valmistuu.... Materiaalin sai valita itse, ja valitsin haavan kaarnan. Palaset kiinnitän nuppineuloilla. Ens viikon jälkeen löydät toivottavasti valmiin työn "opiskeluajan töiden" alta kukitettuna.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Neilikkaa ja krysanteemia haudalle

Pyhäinpäivänä vietiin kynttilän lisäksi haudalle kukkiakin.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Jatko-opinnot kutsuvat!

Tänään maanantaina alkoi taas uusi vaihe elämässä. Aloitin floristin ammattitutkinnon opinnot. Mielenkiintoisia haasteita on edessä seuraavan puolentoista vuoden ajan ja harjoittelutöitäni tulet näkemään täälläkin.

Toki pääpaino tässä blogissa on edelleenkin oman pihan laittaminen. Nyt pihasuunnitelmaanikin katsoo taas erilaisin silmin. Eli mitä kasveja voisin hyödyntää sidontatöissäni eri vuodenaikojen mukaan... Sellaisia kasveja taitaa pihastani löytyä jo useita ensi kesänä :)

lauantai 28. lokakuuta 2017

Haasteita työpäivään

Eräänä päivänä liikkeeseen tuli asiakas, joka tilasi kukkalaitteen sijaan surukimpun valkoisesta ja violetista eustomasta, harsosta ja inkaliljasta.  Muutama minuutti piti pohtia, että kuinka kimppuun kukat asettelen.



tiistai 3. lokakuuta 2017

Asetelmia ja kimppuja

Töitten puolesta sain viime viikon lauantaina tehdä Honkimetsän Herkun järjestämiin juhlamenumaistiaisiin erilaisia asetelmia ja kimppuja.

Kurkkaapa niistä parempaa lähikuvaa tuolta kimput ja asetelmat -välilehdeltä.



keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Perennojen luettelointia...


Aloitin mittavan urakan luetteloida mun perennapenkin kasvit. Ja toki heräsin tähän luettelointiin vasta nyt syksyllä kun suurin osa kukinnasta on ohi. Kaikista kukista ei ole siis kukkivia kuvia, joten urakka jatkuu ens vuonna ja lista täydentyy pikkuhiljaa. Tämän listan löydät omalta välilehdeltä.

Lisäksi ajattelin, että listaan puut ja pensaatkin omalle välilehdelle. Eipähän tartte sitten säilytellä erilaisia lippusia ja lappusia ja kuitteja, joista tieteellinen nimi löytyy.



lauantai 2. syyskuuta 2017

Kyläilemään itse tehdyn kimpun kanssa.






tiistai 8. elokuuta 2017

Floristiikkaa

Oman puutarhan suunnittelun ja fyysisen työn vastapainoksi työskentelen Ikolan kukkakaupassa erilaisia sidontatöitä tehden. Tällä hetkellä teen eniten surusidontatöitä.
Tykkään kun voin hyödyntää puutarhurin opintojani monella saralla.
Jaottelen sidontatyöni eri kategorioihin omille sivuilleen, jolloin sinun on helppo selata aina yhtä kokonaisuutta ja löydät kaikki julkaisemani kuvat kyseisestä aiheesta sieltä sivulta.
  • Surusidonta-osiosta löydät erilaiset kukkalaitteet, surukimput ja arkkulaitteet.
  • Kimput ja asetelmat-osio koostuu kimpuista ja asetelmista elämän eri tilanteisiin.
  • Pienet korumaiset sidontatyöt ovat omasta mielestäni se hauskin ja luovin osio. Sieltä löydät erilaisin tekniikoin tehtyjä korumaisia töitä, joissa vain mielikuvitus on rajana. 
  • Morsiussidonta-osio täydentyy hitaasti, mutta varmasti.



maanantai 3. heinäkuuta 2017

Ruohosilppu katteena

Perennapenkkini sijaitsee tonttimme pohjoisrajalla, alttiina jatkuvalle tuulelle ja auringonpaisteelle.  Entisillä omistajilla siinä on sijainnut mansikka- peruna- ja yrttiviljelmät. Maaperä on kovaa ja savista. Muutama mato sentään mullan seassa möyrii :)

Jotta saan perennapenkkini maan paranemaan, päätin kattaa vielä paljaaksi jäävät alueet ruohosilpulla. Kuten huomasit edellisestä päivityksestäni, niin homma jäi kesken ja heti rikkaruohot pyrkivät valtaamaan paljaan maan.

Ruohosilppu katteena mm.
  • lisää maan ilmavuutta ja humuspitoisuutta maatuessaan
  • pidättää kosteutta
  • estää sateella maan liettymisen
  • suojaa maanpinnan liiallista kuumenemista
  • pitää maan lämpimänä syksyllä pidempään
  • on matojen ruokaa, ja madothan ovat tärkeitä maaperälle! Madot nimittäin muokkaa maata ja maan mururakennetta
  • ja se tärkein: pitää rikkakasvit kurissa
Toki kun maa on niinkin tiivistä ja osittain savista kuin se on, ihmeitä ei kannata odotella tapahtuvan heti ensimmäisen kesän aikana. Mutta ehkä parin kesän kuluttua voin olla ylpeä perennapenkin maaperästä.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Voihan jauhosavikka ja vesiheinä!

Kyllähän se olisi pitänyt tietää, että paljas maa on mitä parhain kasvualusta rikkaruohoille. Tarkoitus oli levittää ruohosilppu katteeksi koko kukkapenkkiin heti keväällä, mutta silppu loppui kesken ja seuraavalla leikkuukerralla en ehtinyt sitä levittää. Ero näkyy. Valitettavasti.
Ruohosilppua katteena ja vain muutama rikkaruoho näkyvissä.

Muutama perenna ja miljoona jauhosavikan ja vesiheinän alkua.


sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Luonnonkukat

Aina ei tule huomattua tai huomioitua miten kauniita kukkia löytyy ihan luonnonkukistakin ojanpientareelta. Ajattelinkin, että kuvaan niitä kesän mittaan ja katson mitä lajeja löydän ja mitkä tunnistan.

niittykellukka

voikukka

rentukka

järvikorte



luhtalitukka

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Omasta pihasta bongattua

Tänä talvena, kevään ja nyt alkukesän aikana olen seurannut suurella mielenkiinnolla eri lintulajeja ja aina mahdollisuuksien mukaan ottanut niistä kuviakin. Tulostin jopa BirdLifen tunnista 100 lintua - kampanjan lintulajilistauksen. Aikasta monta lajia vielä puuttuu, mutta itselleni uusia lajejakin olen jo havainnoinut. Kuvien laatu ei ole aina paras, koska välillä pitää olla todella nopea. Ja mikäli huomaat, että laji on väärä, olisin kiitollinen jos ilmoittaisit siitä minulle, niin saisin korjattua kuvatekstin :)

Kuovi.

Laulujoutsen.

Metsähanhi.


Kottarainen.

Töyhtöhyyppä.

Peipponen.

Mustarastaspariskunta.


Kurjet lentävät korkealla.

Harmaalokki.

Valkoposkihanhi.

Haarapääsky.

Kuikka.

Tervetuloa vuosi 2019!

Viime vuosi oli pitkälti hiljaiseloa blogin kirjoittamisessa, koska floristin opinnot veivät kaiken vapaa-ajan. Nyt opinnot ovat loppusuo...