Niin se vain on vuosi taas vierähtänyt nopeasti ja näin joulun aikana on ollut aikaa katsoa kamerasta kuvat läpi. Omasta mielestä pihassa ei ole juuri tapahtunut muutoksia, mutta onneksi kamera on ollut useasti pihalla mukana ja pakko se on todeta, että paljonkin on muuttunut.
Keväällä haravoinnin (ja sitähän piisas) lisäksi käännettiin (15.5.2017) isännän kanssa tuollainen pieni sievä kasvimaa ihan käsivoimin lapiolla. Maa on ravinteikasta peltomaata mutta suhteellisen tiukka tavaraa...
Siellä se on 36 neliötä maata käännettynä.
20.7.2017 otetussa kuvassa kasvit ovat hyvässä kasvussa. Etualalla ei kasva vielä mansikkaa, mutta mansikkakangas laitettiin siihen jo keväällä, ettei rikkakasvit pääse turhaan alaa valtaamaan. Syksyllä istutin siihen äitiltäni saamat mansikantaimen alut. Kuvan taustalla näkyy vanha mansikkamaa, joka sekin tuotti satoa vielä pitkälti elokuun alkuun.
Pihamme muuttuu (toivottavasti) pikku hiljaa valtavasta nurmialueesta puutarhaksi sopivasti soveltaen ja kokeillen, tiedon, taidon ja ei niin vakavan asenteen avulla. Oman lisämausteen tähän blogiin tuo erilaiset kukkasidontatyöt, joita teen työni ja floristin opintojen myötä. Erilaisten pensaiden ja perennojen hyödyntäminen kukkasidonnassa vaikuttaa myös puutarhani kasvivalintoihin.
perjantai 29. joulukuuta 2017
torstai 28. joulukuuta 2017
Perennapenkin tarinaa
Haravoinnin jälkeen pääsin vihdoin ja viimein tekemään perennapenkkiä. Kiire oli kova, koska olin syksyllä istuttanut kaikki mukana muuttaneet kasvit vain valeistutukseen. Pionikin on kulkenut mukanani jo kahdessa edellisessä puutarhassa eikä se ollut moksiskaan tästäkään muutosta. Kuvat otettu 7.9.2016. Edellisellä omistajalla tämä kohta tontista on ollut peruna ja kasvimaana sekä mansikkamaana. Mansikkamaa poistettiin jo heti silloin syksyllä. Tässä postauksessa näet kesän 2017 perennapenkin muutokset ja toivottavasti ensi kesän kuvat ovat laadultaan paremmat.
Vaikka suunnitelmallinen ihminen olenkin, niin perennapenkkiin en ole tehnyt mitään mittakaavassa olevaa istutussuunnitelmaa vaan istutan sinne perennoja sen mukaan kun niitä löydän. Perennaluettelon teen omalle välilehdelle ja täydennän sitä uusien taimien myötä. Todennäköisesti kuluneen kesän jäljiltä istutuspaikat vielä muuttuvat moneen kertaan, mutta tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ensi kesänä.
Yllättävän moni perenna selvisi valeistutuksessa talven yli. Haravointijätteen tai siis hyvin pienen osan siitä laitoin tulevaan perennapenkkiin. Samalla kun maan käänsi ja siivosi rikkakasveista niin haravointijäte meni maan sekaan. Maata olen parantanut myös lisäämällä sinne turvetta, multaa, hiekkaa ja soraa, koska maa on niin tiivistä. Kesän mittaan lisäilin tuoretta ruohosilppua ja loppukesästä huomasin maan matosten ja muitten lierojen lisääntyneen huomattavasti. Hieno homma! Näin se maan rakenne siitä paranee matosten avulla ja kasvit voivat paremmin. Ja siellähän se pioni jo maasta kurkistaa. Etualalla kasvavat kotinaapurilta saadut sipulikukat, yhtään en kyllä muista mitä kaikkea sieltä nousi.
Äitini kanssa ahkeroitiin eräänä kauniina ja todella kuumana kevätpäivänä (22.5.2017) ja käännettiin maa, poistettiin rikkaruohot, kantattiin reunat ja vihdoin ja viimein pitkän päivän päätteeksi päästiin istuttamaan perennojakin jo.
Kesä oli hyvä kasvillisuuden kannalta. Vettä tuli sopivasti ja sääkin oli tarpeeksi viileä. Kuva on otettu 20.7.2017.
24.9.2017 perennapenkin valopilkkuina olivat syysleimut.
Paljon jäi vielä tyhjiä koloja odottamaan ensi kesää :)
Pihan suunnittelua
Mehän siis muutettiin tänne maalle viime vuoden lokakuussa. Talven aikana piirsin mittakaavassa olevaan suunnitelmaan olemassa olevan kasvillisuuden, jotta oikeasti pääsen kartalle tämän tontin kanssa. Aika paljonhan nykyisellään kasvillisuus painottuu tuonne pohjoiseen (kuvassa ylhäällä, järvi on kuvan oikeassa reunassa).
Kuva on pieni, mutta siitä voi nähdä jo, että tilaa suunnitelmille ja haaveille on paljon ja etelärajalle sopii vielä vaikka ja mitä. Toivottavasti ehdin nyt tulevan talven aikana päivittämään muutokset suunnitelmaankin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tervetuloa vuosi 2019!
Viime vuosi oli pitkälti hiljaiseloa blogin kirjoittamisessa, koska floristin opinnot veivät kaiken vapaa-ajan. Nyt opinnot ovat loppusuo...
-
Kyllähän se olisi pitänyt tietää, että paljas maa on mitä parhain kasvualusta rikkaruohoille. Tarkoitus oli levittää ruohosilppu katteeksi k...
-
Aina ei tule huomattua tai huomioitua miten kauniita kukkia löytyy ihan luonnonkukistakin ojanpientareelta. Ajattelinkin, että kuvaan niitä ...
-
Kevät on saapunut ja ensimmäinen kesä omassa kodissa on alkamassa. Vihdoinkin. Tästä se sitten alkaa. Kaisan pihalla -blogin kirjoittamin...